PesuParoni – Puhtaasti paras autopesu

PesuParonin pesukatu avattiin Lahden Möysässä vuonna 2020.

Sanovat että sen näkee kyllä, kuka pesee autonsa PesuParonilla.

Lahtelainen perheyritys

PesuParoni on lahtelainen perheyritys, jonka perustivat Piia ja Hannu Kohtaniemi vuonna 2020. Idea syntyi Piian turhautuessa toistuvaan autonpesujonottamiseen. Kiireinen yrittäjä mietti, miksi nykyaikaista, nopeaa ja sujuvaa pesupalvelua ei ollut saatavilla.

Tekniikka Yhdysvalloista

Ratkaisua lähdettiin hakemaan Yhdysvalloista, missä Kohtaniemet vuokrasivat auton ja kiersivät useita pesukatuja. Matka oli silmiä avaava: amerikkalaiset pesukadut olivat vuosikymmenien kehitystyön tulosta, ja niiden tehokkuus teki vaikutuksen. Kohtaniemet päättivät tuoda vastaavanlaisen teknologian Suomeen ja rakentaa pesulakonseptin, jossa nopeus ja asiakaskokemus ovat etusijalla.

Oikeasti ekologinen autopesu

Taustalla oli myös vahva yrittäjäkokemus. Hannu Kohtaniemi perusti jo 1990-luvulla Pukaron Paronin, suositun liikenneaseman kuutostien varrella. Piia tuli mukaan yritystoimintaan 2000-luvun alussa, ja pariskunta on sittemmin kehittänyt useita liiketoimintoja yhdessä. PesuParoni oli heidän seuraava iso harppauksensa, ja samalla miljoonaluokan investointi Lahteen.

Nopeasti puhdasta, jopa sata autoa tunnissa

PesuParonin pesukatu avattiin Lahden Möysässä loppuvuodesta 2020. Sen sydämessä toimii Yhdysvalloista hankittu huippunopea pesukoneisto, joka mahdollistaa jopa sadan auton pesun tunnissa. Auto puhdistuu alle viidessä minuutissa, ja pesun jälkeen sen voi viimeistellä ilmaisella imurointialueella.

Pesulassa käytetään 90-prosenttisesti kierrätettyä vettä, joka puhdistetaan omassa bioreaktoripuhdistamossa. Energia tuotetaan aurinkosähköllä ja maalämmöllä, ja kaikki pesuaineet ovat Suomessa valmistettuja ja joutsenmerkittyjä. Palvelun sujuvuuden varmistaa paikan päällä aina oleva henkilökunta.